Mitä judo on? Judo on japanilaisen professori Jigoro Kanon hieman yli 100 vuotta sitten pääasiassa jujutsun pohjalta kehittämä urheilumuoto: Halusin näyttää, että opettamani ei ollut vaarallista, eikä tarpeettomasti vahingoita toista. (prof. Jigoro Kano, 1898) Judon perusasioista tärkein on taito kaatua turvallisesti (japaniksi ns. ukemi). Kaikki judokurssit alkavatkin ja keskittyvät kaatumisen opettamiseen, sillä se on "vakuutus", joka mahdollistaa perehtymisen heittotekniikoihin. Heittoja judossa on lukuisia, ja ne jaetaan pääasiallisen suoritustapansa mukaan tyypillisesti seuraaviin ryhmiin: - Käsiheitot
- Lonkkaheitot
- Jalkaheitot
- Uhrautumisheitot
Heitto- eli pystytekniikoiden (nage-waza) eli seisaaltaan tehtävien tekniikoiden lisäksi judossa on lisäksi nk. mattotekniikoita (ne-waza), joihin luetaan - Sidonnat
- Nivellukot
- Kuristukset
Normaalisti nivellukkoja ja kuristuksia opetetaan vasta hieman vanhemmille ja edistyneemmille judon harrastajille eli judokoille. Lisäksi judoon kuuluu oleellisena asiana paljon perinteitä ja muodollista tapoja tai käytäntöjä, joiden ehkä näkyvin ilmentymä on usein tapahtuva japanilaistyylinen kumartelu ja yleinen kohteliaisuus ja muiden kunnioittaminen. Judon taustalla on myös syvällinen filosofia, joka tuottaa pitempään lajin parissa toimineille paljon pohdittavaa ja iloa; siitä voi muodostua tavallaan jopa elämäntapa, tai ainakin se kehittää elämänasennetta ja ajattelutapaa ja on hyvin vahva tuki erilaisissa tilanteissa. Lisää judon alkuperästä sivulla Judon historia ja leviäminen. Kenelle judo sopii? Judo on monipuolinen laji joka sopii kaikille ja kaikenikäisille; tytöille ja pojille, naisille ja miehille, nuorille ja vanhoille. Judoa voi harrastaa niin kilpaurheiluna, kuin kuntoilulajinakin. Lisäksi on kehitetty harjoittelumenetelmiä hyvin nuorille lapsille (ns. Muksujudo, 3-5 -vuotiaille) sekä erityisryhmille kuten näkö- tai kehitysvammaisille. [ Tällä hetkellä Shogunilla ei vetäjien vähyyden vuoksi valitettavasti ole mahdollisuutta palvella näitä erityisryhmiä. ] Harjoitukset on suunniteltu yleensä niin, että jokaiseen harjoituskertaan kuuluu ensin alkulämmittely (missä yhteydessä yleensä aina harjoitellaan myös erilaisia kaatumistapoja - myös kaikkein edistyneimpienkin judokoiden harjoituksissa), varsinainen judoharjoittelu ja loppujäähdyttely/-venyttely. Varsinainen judoharjoittelu sisältää judotekniikoiden opettelua, ottelunomaisia harjoitteita sekä myös - erityisesti lasten ja nuorten ryhmissä - pelejä ja leikkejä. Judo on myös koordinaatiokykyä ja itsekuria kehittävä laji, joka tukee hyvin muidenkin urheilulajien, kuten esimerkiksi jääkiekon tai koripallon harrastamista. Mitä judo maksaa? Judo ei ole kovin kallis harrastus. Tyypillisesti harrastuksen kustannuksiin kuuluu ainoastaan judoseuran jäsen- ja/tai kurssimaksu, sekä judopuku eli ns. judogi. Jäsen-/kurssimaksut vuositasolla vaihtelevat seurasta riippuen n. 100-200 euron välillä. Harrastelijan judopuku maksaa kohtuullisenlaatuisena n. 30-50 euroa. Niitä voi usein myös ostaa käytettynä (lapset usein kasvavat "ulos" judopuvustaan ennen kuin se kuluu rikki tai menee muuten huonoon kuntoon). Lisäksi on, kuten monen muunkin harrasteen kanssa, syytä olla vapaa-ajan vakuutus, joka kattaa myös judon. Shogunin kurssijäsenmaksun sisältyy sen maksaneille alle 16-vuotiaille nuorille judon harjoittelun kattava vakuutus. Virallisiin (Suomen Judoliiton ja muiden kansallisten ja kansainvälisten lajiliittojen) kilpailuihin vaaditaan lisäksi erillinen ns. kilpailulisenssi/-vakuutus. Kilpailulisenssi on harrastajan iästä ja lisenssi kattavuudesta riippuen n. 45-200 euroa. Milloin ja missä seuraavat kurssit alkavat? Useimmissa judoseuroissa uudet judokurssit alkavat elo-/syyskuussa ja mahdollisesti myös tammikuussa. Shogunin syksyn uudet kurssit alkavat syyskuussa, pari viikkoa koulujen alkamisen jälkeen. Ilmoittautumis- ja näytöspäivä ilmoitetaan etusivulla ja länsiväylälehdessä.
|